Kukapa ei olisi kuullut luonnehdintaa: ”Hän on sellainen luova ihminen.” Se saattaa tulla kertojan suusta innostuneesti, ilahtuneesti, suurella kunnioituksella tai halveksuvasti ja saattaa tarkoittaa lopulta mitä tahansa nerosta puolipöpiin. Mutta riisutaanpa siitä nuo äänenpainoilla maalaillut merkitykset. Luova ihminen? Sehän oikeastaan tarkoittaa vain, että on ihminen. Jokainen on luova tai ainakin jokaiseen on sisäänrakennettu mahdollisuus olla luova. (Toki se on jokaisesta itsestään kiinni, mitä ominaisuuksistaan haluaa päästää pintaan asti ja käyttää…)
Jo peruskoulussa pitää luoda oma opinpolkunsa. Pitää valita monesta vaihtoehdosta ne, jotka tukevat oman tulevaisuuden suuntaa. Se tulevaisuus pitää siis nähdä ja kuvitella ennalta. Ja päätellä mikä olisi sille hyödyksi. Siihen tarvitaan luovaa ajattelua.
Hetki ensimmäisten oppivalintojen jälkeen pitääkin oppia luovaksi rahankäytön kanssa. Opiskeluaikoina monen pitää kartoittaa mahdollisuuksia saada niukkakin budjetti toimi...
Asiakkaat toivovat saavansa hoitoloista isoja, näkyviä tuloksia. Mieluimmin niin toteutettuina, että joku muu tekee työt.
Moni on kuullut minun toistelevan tätä, mutta tässä jälleen, olkaa hyvät:
Muistetaanpa, että hoitaessamme ihoa hoidamme elävää kudosta.
Eli: Kuka oikeasti odottaa urheilemisen huipputuloksia yhtäkkiseltä viikon treenilomalta, kun arjessa ei ehdi edes kävellä rappuja toiseen kerrokseen, saati hoitaa peruskuntoa. Tai täydellistä muodonmuutosta 4 päivän kaalikeittodieetiltä tai vaikkapa kokovartalollista kehonkoostumuksen muutosta saadessaan jumpata personal trainerin ohjaamana yhden (vaikka pitkänkin) viikonlopun ajan… Niin kuin aikuisten oikeasti…?!??... 😁 Eipä se ihon jumppaaminen syvempien tuloksien saavuttamiseksi juuri sen kummempaa ole.
Hoitolan arjessa huomaa, että tärkein välitettävä tieto kuluttajalle (varsinkin uusille asiakkaille) on, että tulos on mahdollinen. Kaikki ovat niin kyllästettyjä todellisuudenvastaisilla markkinaväittämillä. MUTTA t...
Onko sesonkimyynti tarpeellista, täysin hyödytöntä ajan haaskaamista vai arvokas mahdollisuus?
Näin joulun alla tätä kirjoittaessani ja hoitoloita miettiessäni en voi olla pohtimatta hieman sesonkimyyntiä. Ja huomaan, että annoinkin ajatukselle kierrettä ihan kunnolla😂. Poimi siis parhaat vinkit käyttöön! Sovellettavissa joulun, ystävänpäivän, pääsiäisen, vapun, äitienpäivän, juhannuksen.. mitä-näitä-nyt-oli-sesonkien hyödyntämiseen. Go!
Tarvitaanko sesonkeja myyntiin? Ei välttämättä. Olen elänyt ajan, jolloin hoitolan kalenteri oli osaltani huomattavan pitkän aikaa reilun 3 kuukautta eteenpäin aivan täyteen buukattu. Kolme kuukautta, koska kieltäydyin antamasta aikoja pidemmälle, jottei kalenteri mene aivan tukkoon. Tuo kolme kuukautta oli kuitenkin täynnä muutaman vuoden ajan tauotta (oi, niitä aikoja…). Koska ohjasin jo muutenkin uudet asiakkaat kollegoille, olisi ollut sulaa hulluutta myydä lahjakortteja tai houkutella itselleni lisää asiakkaita. Eli tämän kaltaisessa tilan...
Joskus tekee hyvää jutella yrityksensä asioista, omasta kehityksestään hoitajana ja asiakaspalvelijana tai miettiä toiminnan ja palveluiden hiomista ja kehittämistä. Mielellään jollekulle, jolla on kokemusta ja/tai näkemystä kyseisiin aihekokonaisuuksiin liittyen.
Olen itse saanut paljon apua mentoreilta. Suorittaessani yrittäjän ammattitutkintoa sain koulun kautta minulle löydetyn kerrassaan loistavan mentorin. Yrittämistä monipuolisesti nähneen todellisen konkarin, joka yhteistyömme aikana sai minut innostumaan numeroista. Kyllä, numeroista… (..!?!..).
Siitä kokemuksesta rohkaistuneena tartuin tilaisuuteen, kun hoitolan pääsarjan erittäin nopean vaihdon yhteydessä minulle suositeltiin mentorin hankkimista. Ja upean mentorin löysinkin Suomen Yrityskummeilta. Minulle hän on ollut ainoa henkilö, jonka kanssa voin keskustella kaikki (todellakin ihan kaikki) yritykseeni liittyvät asiat. Ei voi olettaa, että perhettä tai ystäviä kiinnostaisi kaikki kauneushoitolan toimintaan liitty...
Wau! Sattuipa sopivasti tähän hoitolamekaanikon julkaisun kynnykselle.. Kuka luki 3.10. ilmestyneen Anna-lehden? Sen jossa oli todella kauneudenhoitajiin kiukustustunut toimittaja kirjoittanut jutun otsikolla ”Jättäkää ryppyni rauhaan”?
Minä luin. Moneen kertaan. Ja tunnustan, että oli vaikea olla tempautumatta vastahyökkäykseen. Niin paljon se herätti ajatuksia.. Tarvitsin hieman aikaa purkaa asiaa mielessäni ja kääntäen kaivaa siitä parempaan johtavia polkuja. Tietysti voi olla, että värikynää oli lisätty tarinaan huomioarvon takia, mutta niin monta kierteelle mennyttä kohtaa löysin, että hirvitti, ahdisti, harmitti vietävästi ja säälitti ihan vain muutamia tunnetiloja omalta kohdalta mainitakseni.
Lyhyesti: Toimittaja oli kovin kimmastunut kun kylpylässä, jossa hän vieraili, hoitomenun neljän (kaikkiaan seitsemästä) kasvohoidosta kuvattiin jollain lailla ennaltaehkäisevän tai hoitavan ihon ikääntymisen merkkejä. Ja lehdessä julkaistun tekstin mukaan savu nousi korvista.
Jah...
Ensinnäkin, kiitos että avasit tämän tekstin. Se jo osoittaa, että olet rohkeasti kiinnostunut kehittämään myyntiäsi. Vedän siitä johtopäätöksen, että olet kiinnostunut kehittämään asiakaspalveluasi. Ja onnittelen sinua siitä!!
Sillä sitä se on. Ammattilaisina meidän ei tule koskaan myydä asiakkaillemme turhaa. Ja heti perään esitän poikkeuksen 😊: On olemassa niin ihania turhuuksia, että niitä ei vain voi vastustaa. Eikä ole mitään syytä, miksei ammattitaitoinen kosmetologi voisi myydä sellaisiakin. MUTTA niiden ei saa tietenkään väittää olevan muuta kuin ihanaa, ilahduttavaa, päivän tunnelmaa kohottavaa tai vain hyvältätuntuvaa mikä-se-sitten-olikaan. Muussa tapauksessa ammut itseäsi pahan kerran nilkkaan.
Kestävissä asiakassuhteissa myyminen perustuu nimittäin luottamukseen. Kosmetiikkaa saa melkein mistä vaan. Ja useimmiten se on kuorrut...
50% Complete
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.